Kumpa olis jo kesä kuuluu jätkän huoneen sängystä – vartin päästä pitäis olla menossa ja tuo makaa vaan sängyn pohjalla kalsareissaan. Eipä silti, äitinsä istuu koneella yöpaidassaan tukka pystyssä suihkua vailla. Nää aamut menee ihan vaan herättely ja hoputtelu-linjalla. Josko tuon jättäis vain tekemättä?
Kesää odotellessa joo. Alkaa tää talvi taas tympiä, mutta entäs kun tulee kevät ja kesä – ne menee ohi päivä kerrallaan ja kohta on taas ensi kevät ja olenko saanut mitään aikaiseksi. Tällaiset mietteet on alkaneet vallata päätä, onkohan tämä sitä lähestyvää viidenkympin kriisiä? Mitään ikäkriisiä minulla ei ole tähän saakka ollutkaan enkä oikeastaan koskaan ole kunnolla edes tajunnut minkä ikäinen olen. Ympärillä on eri-ikäisiä ihmisiä, mutta pikkuhiljaa olen huomannut olevani yhä useammassa paikassa sieltä vanhimmasta päästä. Ryppyjä en katsele, mutta huomaan niitäkin tulleen ja toisaalta olen tässä jo jonkun aikaa miettinyt, että vieläkö värjään hiuksiani vai annanko niiden harmaantua, kun harmaita aivan selkeästi on ilmaantunut tuohon juurikasvuun.
Niskat jumissa, pää jumissa – olen niin loman tarpeessa! Tämä on kamala hetki, kun tietää että loma alkaa puolentoista viikon päästä ja pinna on tiukalla ja töissä kiire. Koko ajan saa pelätä, mitä suustaan päästää ja jaksaako pinnistää sinne lomaan saakka ilman että laskee jotain sammakoita liikkeelle. Keskijohdossa on välillä tiukkaa, pitäisi osata toimia oikein sekä tiimiinsä että johtoon päin ja kuitenkin pysyä ihmisenä.
Niin paljon kuin perhe minulle merkitseekin, niin juuri tällä hetkellä toivoisin voivani viettää edes jonkun aikaa yksin. Olla vain me myself and I. Lomakin osui sitten sellaiseen kohtaan, että saan olla itteksein vain kaksi päivää – mutta onhan sekin kaksi päivää enemmän kuin ei yhtään.