Onni? Hyvin abstrakti käsitys. Olenko onnellinen nyt vai olisinko onnellinen 50 kiloa köykäisempänä? Vai olenko onnellinen nyt, mutta olisinko onnellisempi hoikkana? En minä tiedä, yleensä en viitsi käyttää aikaa onnellisuuden pohtimiseen. Se saattaisi havahduttaa huomaamaan epäkohtia ja kenties huomaisin olevani onneton.
Minulla on koti, perhe ja työ. Lapset ovat normipäisiä ja terveitä, pojan änkytys tuo sen verran särmää ettei olla ihan pumpulia. Mies on vastuuntuntoinen, mutta ei kovin seksikäs ja himoittava. Välillä ärsyttävä ja välillä erittäin huomaavainen. Luotettava kumppani – mutta missä se renttumaisuus ja pieni vaara? Entäs jos se olisi vähän renttu, olisinko sitten onnellisempi? Työ on mielenkiintoista, vastuullista ja vaihtelevaa – mutta onko se sitä mitä haluan tehdä eläkeikään? Olisiko sittenkin helpompaa olla vain rivitoimistorotta kuin roikkua keskijohdossa molemmin puolin tökittävänä? Entäs jos en olisi töissä vaan kotona – joko seinät olisivat kaatuneet päälle ja talous kuralla?
Ikuisuuskysymys: mitä onni on? Minulle se on sitä, että elämässä on tasapainossa oma aika, perheaika ja työaika. Nyt tasapaino ei ole balanssissa, oma aika on ”kortilla” ja se aiheuttaa järkkymistä koko paketissa. En saa omasta itsestäni ja hyvinvoinnistani kiinni, vaikka järki sanoo että ulos ja lenkille tai jumppakeppi käteen tai älä syö sitä leipää – niin makaan sohvalla ja kuuntelen perhenmelua ja pomppaan kun jostain kuuluu ”äiti” JA syön koko ajan sitä leipää.
Onko suurin ongelma tuo syöminen – tunnesyöppö. Mutta mitä sille on tehtävissä – siinä minulle haastetta. Luin juuri yhdestä toisesta blogista: ahdistaa, kun tuli syötyä – syödään lisää… Kirjauduin juuri Kiloklubiin, tähän saakka syöty noin 1900 kaloria, kaamee äklö olo ja vois syödä lisää. Itseinhon määrää ei mittaa mitkään kaloritaulukot! Töissäkään ei enää tule juotua vettä niinkuin aiemmin – silloin kun olin ns. normityöläinen, puhuin puhelimessa koko ajan ja sitä vettä joi ihan huomaamatta kurkun kuivuuteen. Nyt naputan päivät exel-taulukoita niskat jumissa enkä muista juoda edes sitä kahvikupillista jonka aamulla pöydälle kannan.
Josko elämäntaparemontti toisi onnen?